-Elämäni yhtä juhlaa-

Meillä on ystäviemme syntymäpäiväjuhlat tänä lauantaina. Mennään sinne sitten autolla koko perhe. Sopiihan se?

Tulee perjantai. Ilta jatkuu pitkälle lauantaiaamun puoleen. On kesä. Linnut laulaa kun meidän pihalla juodaan olutta ja puhutaan koko yö puhelimessa. Baariin ei lähdetty. Ei tarvitse lähteä baariin kun kotona voi juoda ihan yhtälailla. Ei sillä väliä että vaimo ja lapsi on kotona. Nehän nukkuu. Ei ne tästä häiryynny.

Ne pitkät yöt, huokaus, mietin että uskallanko edes vessassa käydä. Ne oli todella pitkiä. Leikin taas nukkuvaa ja toivoin että aamulla kaikki on hyvin. Aamulla lähdettiin koko perhe ostamaan korttia syntymäpäivä juhliin ja kukkia. Minä ajoin.

Auto täynnä krapulaista tuoksua. Ja Sisua, tiedätte varmaan Sisun ja sen tuoksun sekoittumisen eiliseen juomiin.  Sillä yritettiin aina peittää se eilisen viinan tuoksu. Mä inhoan Sisua tänäpäivänäkin. Sen tuoksu saa mut etsimään ovea pois siitä tilasta missä se tuoksuu. Tänä päivänä onneksi osaan jo käsitellä noita tilanteita ja ymmärrän että ei mitään pahaa ole tapahtumassa.

Tuoksut ovat yksi voimakkaimmista aisteista muistuttamaan hetkistä jotka ovat olleet joko hyviä taikka huonoja. Niiden yhdistäminen muistoihin saa voimakkaita tunteita aikaan. Varsinkin jos ne on negatiivisia muistoja. Tuoksut voivat saada niin voimakkaita tunteita aikaan että jos niitä ei osaa käsitellä voi ihminen lamaantua täysin edes tajuamatta mistä se pahatunne johtuu. Tuoksumuisti on yksi voimakkaimmista mikä jää alitajuntaan helposti niin että sitä ei edes itse välttämättä ymmärrä.

Me mentiin kauppaan ja ostettiin lahjat. Ja sitten se yksi hävisi jonnekkin nurkan taakse. Juomapullojen luokse. Taas yksi mäyräkoira mukaan Karhua. Oltiin kohta kassalla.

”Et kyllä tule autoon ton kanssa.” ”Et voi juoda taas heti aamusta, oikeesti, älä tee tätä taas.”

Sit taas suututtiin. Kohta kuulin kysymyksen että ”Mihin isi lähti?” ”Miksi se lähti?” ”Äiti, suututitko sä sen?”

Voi lapsi rakas. Mitä mä olenkaan tehnyt? Miten tämänkin nyt taas selittäisin. Me ollaan menossa perhejuhliin missä on lapsia ja sinä olet myös mukana. Ei sinne sovi mennä oluen kanssa.

Voi helvetti. Häät just takana. Miksi mä tein sen? Miten mä kuvittelin että tämä yhdessä pysyminen olisi joku ratkaisu parempaan? Mitä mä oikeasti olen ajatellut?!

(kuva iltalehti.fi)

Lapsi tottakai huolestuu ja alkaa kyselemään että mitä nyt tapahtuu. Lapset ovat lojaaleja molemmille, äidille ja isälle. Ne rakastaa ehdoitta. Se näkyi myös niistä mun vieressä oleveista pienistä huolehtivasta kasvoista että ei kai äiti ja isi taas riitele. Mä aloin itkemään kun lähdettiin etsimään isiä. Ei tän näin kuulu mennä. Ei oikeasti kuulu. Mä en jaksa. Ihmisiä kaupassa ympärillä. Tuttuja kasvoja kotialueelta. Henkilökunta hymyilee ja tervehtii. Mä moikkaan takaisin hymyillen kun kyyneleet ovat juuri valumassa silmistäni.

Ihmiset lauantaiostoksilla koko perheiden kera. Naurujen täyttämiä kasvoja. Lasten iloista huutoa. Ehkä pientä riitaa karkkipussista sisarusten kesken. Viikonlopun ruokaostokset valmiina perheiltoihin. Äiti ja isä ja lapset, perheet. Onnellisia hetkiä. Niitä mäkin halusin. Normaalia arkea. En mitään luksusta, en mitään muutakuin onnellisen perheen. Ja siinä me oltiin pojan kanssa kaksin ihmettelemässä että mitä nyt tapahtui. Olisi vaan pitänyt olla hiljaa. Taas mä pilasin tän päivän ja sen myötä koko viikonlopun. 

 Miksi meidän perheessä on tämmöistä? Onkohan noilla koskaan samanlaisia ongelmia? Näkikö joku että se lähti kävelemään? Lapseni tarrautui käteen kovaa puristaen. Näin kysyvät silmät ja katsoin poikaani miettien että mun on jaksettava tätä. Sitten me lähdettiin etsimään isiä. Jos se olisi vaikka kävelemässä kotiin. Viikonloppu oli taas pilalla. Olihan nyt jo lauantaiaamu klo. 11.00 ja tämän viikonlopun sävelet olivat selvät. Ei kyllä todellakaan siis vesiselvät.

Täytyi keksiä taas pojan kanssa jotain muuta. No me lähdetään taas jonnekin.

Minä ja mun poika. Siinä se. Sen eteen teen kaikkeni. Oli taas niin tyhjä olo. 

-Sari

Älkää kukaan viettäkö tuollaisia lauantaipäiviä perheenne kera. Nauttikaa juhlista ja olkaa iloisesti yhdessä ilman alkoholia, ei lasten kuulu viettää päiviään alkoholin tuoksun kera. Aikuisten juhlat on sitten ihan erikseen. Ne on täysin sallittuja, mutta lasten ei kuulu sellaisiin joutua. Pieni lapsi näkee humalaisen vanhemman niin kauheana näkynä. Ja se turvattomuus tulee myös siitä kun äiti taikka isi on niin erillainen. Ja sitten varsinkin jos se alkoholi tekee ihmisestä agressiivisen niin jättäkää se silloin kokonaan pois. Tää elämä on niin kallisarvoinen. Se ei ole sen pullon arvoinen. Älkää hukatko elämäänne.