-Häpeän kantamia kauniita naisia-

Tyhjä paperi täynnä voimakkaita kirjoittamattomia sanoja. Miten voisin uskaltaa edes sanoa kaikkea ääneen mitä haluaisin? Liian monta tuttua tarinaa.

Miten sanoisin asiat juuri oikealla tavalla, miten sanoisin Teille mitään sellaista mikä voisi oikeasti helpottaa Teidän oloa.  Mitä voisin tehdä? Miten mä voisin auttaa?

Monta kysymystä ja monta mielipidettä.

Mä en voi sanoa muutakuin että kaikki lähtee Sinusta itsestäsi. Sinun täytyy tehdä se päätös. On se sitten mikä tahansa.  

 Mä en voi luvata että kaikki tulee helpottamaan, mä en voi luvata että et halua enää takaisin. Mä en pysty tekemään mitään mikä helpottaisi nyt oloasi. Sinun täytyy se tehdä itse. Tehdä itse päätös mitä haluat. Haluatko vielä jatkaa noin? Jos haluat, niin hakekaa apua, ilman ammattiapua selviäminen yhdessä väkivaltaa sisältävässä parisuhteessa ei ole mahdollista. Ja se kuka sitä väkivaltaa harjoittaa tulee myös oikeasti myöntää se mitä hän on tehnyt. Eikä vaan vähätellä.

Elämäsi on tässä ja nyt. Ei huomenna. Eikä ”sitten kun”. Vaan nyt. Auta itse itseäsi. Ota yhteyttä eri turvataloihin, kysy neuvoja. Tee haaveistasi totta ja kerro itsellesi että olet ansainnut parempaa.

 Älä itke. Tai itke silloin kuin siltä tuntuu. Älä enää häpeile kyyneleitäsi, tai sitä mustelmaa kädessä. Äläkä usko niitä sanoja jotka haukkuivat Sinua.

Sinä haluat hymyillä. Sitä ei välttämättä tule koskaan, ellet oikeasti sano ääneen minkä arvoinen olet. Älä itke enää niiden riitojen jälkeen, ne riidat eivät ansaitse Sinun kyyneleitäsi.

Tasa-arvoinen parisuhde ei sisällä mitään näitä tapahtumia taikka tunteita mitä olen näistä viesteistä lukenut.

Sattuu pelkkä se ajatutus että siellä on tällä hetkellä joku joka kärsii tuolla pahoinpitelyn jälkeisestä tunteesta.

 Niin monta viestiä olen lukenut kyyneleet silmissä ja toisaalta myös niin ihmetellen että miten tämä voi olla mahdollista. Ja ne tarinat. Ne riipii syvälle sieluun. Jokaisen tarina on omanlainen.

Kenenkään tilannetta ei voi arvostella, eikä verrata. 

Jokainen tarina kertoo tyhjyyden täyttämästä tilasta syvällä sydämessä. Se tila on täynnä tyhjää pahuutta ja häpeää.

On niin sydäntä raapivia tarinoita ja niin vaijettuja ja salattuja kertomuksia. Häpeän kantamia kauniita naisia. Älkää pilatko elämäänne. Älkää tuhlatko yhden ainuttakaan vuotta odottaen että kyllä tämä tästä paranee. Ei ihmiset muutu ellei he itse niin halua. Tehkää se päätös nyt siellä kotona. Hengittäkää rauhassa ja tehkää suunnitelma. Ottakaa yhteyttä johonkin tuttuun, kertokaa mitä olette tekemässä. Älkää pelätkö, asiat kyllä järjestyvät. Taloudellisesti tulee varmasti tiukkaa ja lapset kysyvät mihin olette menossa. Kaikkiin kysymyksiin ei edes tarvitse olla vastauksia heti. Ne tulevat kyllä ajan kanssa. Älkää antako kenenkään tuhota omaa minuuttanne ja sitä kautta sairastuttaa mieltänne. Arvostakaa itseänne. Päästäkää ne kahleet irti nyt.

Viestit jotka ovat tavoittaneet minut kertovat hädästä, tuskasta ja epäterveellisestä elämästä joka tuhoaa ihmisen hiljaa ja salakavalasti. Se sairastuttaa myös fyysisesti. Stressi tekee pahaa. Olkaa itsenne arvoisia. Katsokaa peiliin ja sanokaa että nyt riitti. Se polku on vielä arvoituksia täynnä mutta varmasti löydätte sen oikean haaran mihin mennä. 

Sinä opit kyllä elämään.

Sinä selviät.

Mä selvisin. 

Tässä yksi saamista viesteistäni (sain luvan julkaista tämän);

"On todella hienoa että kirjoitat tästä ja ilmaiset asioita hyvin. Niin hyvin, että tulee pala kurkkuun lukiessa koska asiat ja tunteet joita kuvaat voisivat olla omasta kynästä. Aijon itsekin kantaa tavalla tai toisella korteni kekoon auttaakseni muita. Näistä asioista pitäisi pitää kovempaa ääntä. Me kannetaan se häpeä ja syyllisyys ja vaijetaan vaikkei pitäisi. Ei me tätä haluttu ja tilattu."

Sari