Huono äiti ei osaa imettää...

Olla hyvä Äiti. Se on mun kiitos koko elämälle.

Kun sain tietää odottavani lastani, poikaani, olin onnellisempi kuin ikinä aikaisemmin. Tiesin heti että saan pojan, onnen itkusta ei ollut tulla loppua kun toiveeni kävi toteen ultrassa. Odotin sen pitkän 9 kk ajan joka ikinen päivä että milloin saan pienen syliini. Olin huolissani että onko kaikki hyvin. Huolissani siitä että miten mä osaan olla äiti? Mitä mä teen? Pärjäänkö mä? Miten työt ja lasten hoito?

Laitoin pikkuiseni huonetta valmiiksi, ostin kaiken mitä ajattelin Sinun tarvitsevasi. Tein kaiken sen eteen että pienellä olisi hyvä paikka mihin tulla. Rakastin jo. Rakastin siitä asti kun ne kaksi viivaa piirtyi siihen tikkuun.

Sitten tuli se päivä kun sain pienen syliini, itkin onnesta. Tiesin että mikään ei voi minulta tätä onnea ja rakkauden tunnetta viedä. Ne pienet ja samalla niin elämän janoiset tumman siniset silmät. Se katse. Mä olin äiti. 

Ne pienet kädet ja ihanan ruttuiset pienet kasvot. Mun oma pieni tuhisija. Vauvan tuoksu ja lämpö sylissäni. Rakastin olla äiti. Kaikki oli hyvin. Mutta samana iltana tuli jo ensimmäinen kuoppa äitiyden epätäydellisyyteen. Heti haukuttiin että en ole tarpeeksi hyvä äiti, sillä en osaa imettää. Vauvat itkee; ne itkee huonosta asennosta, nälästä, märästä vaipasta, kuumuudesta, kylmän tunteesta, väsymyksestä, ne kommunikoi niin. Se ei ole vastasynnyttäneen huonoa äitiyttä. Mä olin niin hormonien sekaisessa olotilassa ja ihmettelin että mitä nyt tapahtui, kuulinko oikein? Mä en siis osaa imettää joten olin siis huono äiti. Itkin ja itkin. Huono äiti heti ensimmäisenä päivänä. Enhän mä tässäkään nyt sitten voi onnistua. Olenko edes ansainnut äitiyttäkään?

Ne kultaiset kätilöt. Kiitos heille. He vannottivat mulle sen ensimmäisen yön aikana että kaikki on hyvin ja ei hätää maitoa riittää todella reippaasti ja että olen kuin syntynyt äidiksi – tuo lause oli yksi elämäni tärkeimmistä – se tuli tuntemattomalta ihmiseltä lapseni syntymäpäivänä. Ei siltä keneltä sitä odotin.

Olin epäröinyt, olin miettinyt että onnistunko mä. Oikeesti luulitko sä että en olisi miettinyt sitä että olenko tarpeeksi hyvä äiti ja että riitänkö mä ihan vaan tämmöisenä. Ja siinä mä sitten taas olin, totuuden äänen edessä. En riitä.

Nyt ei kuristettu. Nyt ei tönitty asfalttiin, mutta nyt haukuttiin ja pahasti. Helvetti että olin pihalla. Mut siitä eteenpäin mä tiesin minkä vuoksi taistella.

Sinun vuoksesi kulta teen kaikkeni. Meidän matka ei ole ollut se helpoin. Juuri tällä viikolla viimeksi sanoit minulle kun puhuttiin taas kaikki asiat halki mitä mielessäsi oli, että ei ole ollut helppoa aina ymmärtää kaikkea. ”Ei ollut kiva kun erositte isin kanssa, ja sitten kun ei tiennyt miten paljon mä näen isiä”. 

 Voi kun voisinkin kääntää kelloa taaksepäin ja antaa Sinulle ihan toisenlaisen elämän. Sen perheen jossa olisi kaikki hyvin. Ei riitoja. Ei pelokkaita hetkiä vaan onnea. 

 Viimeksi pari iltaa sitten ymmärsin, että miten hienoksi pojaksi oletkaan kasvanut. Oltiin yhdessä kaupungilla ja luettiin tarinaa sellaisesta jutusta missä vanhemmat eivät oikein pitäneet huolta lapsestaan, vaan he olivat humalassa.. Keskusteltiin pikkuiseni kanssa siitä miltä se mahtoi tuntua siitä lapsesta.. Puhuit niin viisaita ja harmiteltiin kun ei oikein voinut tehdä mitään. Kaikista tärkeintä oli se kun kiitit mua ja sanoit että onneksi sä Äiti olet ihan erilainen. Ja sitten  halasit. Illalla oltiin pyöräilemässä ja naurettiin yhdessä koko matka elämän hassutuksia ja juteltiin tytöistä ja kavereista ja minkälaista meidän elämä tulee olemaan. Mitä me voidaan tehdä. Oli niin kiva ilta yhdessä.

Mua harmittaa niin moni asia, miten en ole voinut antaa ja tarjota sitä parasta. En ole voinut tarjota sitä onnellista kotia Sinulle kun olet ollut ihan pieni. En ole viettänyt tarpeeksi aikaa leikeissä mukana. Joskus kun katsoit pikkukakkosta niin mua väsytti töiden jälkeen niin paljon, että nukahdin siihen tv:n ääreen sun vieressä. En ole tehnyt hienoja ateroita joka päivä. En aina kerennyt lukemaan kirjaa sulle kun halusit. Iltasaduista pidin kyllä kiinni niin pitkään, kun niitä halusit kuulla. Olen ollut liian vähän sun kanssa - jokainen vanhempi varmaan miettii näin. Liikaa töissä. Ja joskus olen tarvinnut sen vapaaillankin myös. Myönnän.

Voi että. Meidän elämä on välillä ollut valitettavasti niin kiireisiä hetkiä täynnä, sulla on uräiti.. Meidän rahat ei vaan olisi riittänyt siihen että mä olisin ollut kotona siihen asti ennen kuin Sinä olisit mennyt eskariin. Mä olen tehnyt ne valinnat elämässämme jotka sillä hetkellä on tuntunut parhaimmilta. Etkä sä varmaan olisi jaksanut katsoa vaan äidin naamaa kotosalla monta vuotta.. Nyt kun tiedän miten nautit kavereiden seurasta ja kaikesta uudesta, niin hulluksihan Sinä olisit mun kanssa kotona tullut. 

Nyt olet jo niin vanha että mä joudun välillä "vaatimaan" sun aikaa.  Hih! ;) Ja nyt mulla on aikaa tehdä töitä melkein kellon ympäri. Sulla alkaa olemaan niin paljon omia kavereita ja harrastuksia eikä äitiä ei enää tarvita niin paljon. 

Sä olet oppinut pärjäämään elämässäsi todella hyvin. Olet kohtelias ja välität muista. Kuulin tällä viikolla  kuinka olit koulussa tarjonnut tytöille takkiasi, kun heillä oli kylmä. Kyyneleet valui kun kuulin että kuinka Sinä pieni pidät huolta muista. Välität.  Jaat karkit kaikille tasan. Kaikille yhtä paljon! Teet jo töitä. Täysin omalla tahdillasi. Ja saat palkkaa. Ja siitä pienestäkin palkasta olet valmis antamaan mulle rahaa. Kulta rakas ne on sun. Säästä ne ihan mihin haluat. Äiti tienaa ihan itse omat rahat myös ;)

Olen mä jossain onnistunut. Olen onnistunut olemaan sulle se oikea Äiti. Joka päivä kuulen sen kuinka Ihana olen. Mä saan siitä kiittää mun omaa Äitiä että olen onnistunut. Se on tän kaiken takana. Kiitos Äiti. Hyvää Äitien Päivää jokaiselle äidille ihan jokaikinen päivä. Niillekkin joilla on se tyhjä syli, tai siitä puuttuu joku. ♡