-Kehityksen loppu-

Vuoden takainen kirjoitus sai muistamaan ja ajattelemaan
elämäni yhtä riistaisinta hetkeä..

Muutama vuosi sitten syksyisen kylmä ja tuulinen päivä lehtien tippuessa puista alas.. Ei enää auringon maalaamia kasvoja vaan kylmyyttä joka puolella. Mutta silti se ihan tavallinen arki mikä on sitä parhautta. Se
arkinen päivä muuttui vaan taas turhan vakavaksi ihan sekunissa;  mukava koulupäivä takana lapsella ja äiti hakemassa pientä kotiin kaupan kautta. Kiireistä mutta ihanaa arkea kaksin pojan kanssa, äkkiä kauppaan ja sitten ruokaa ja läksyt ja sitten vielä äidillä töitä.. Mutta sitten se hetki pysähtyi..

Eikä ollutkaan kiire enää mihinkään, vaan yritin keskittyä ja miettiä niin oikeita
vastauksia ja sanoja... Niin "oikeita" kuin ikinä vaan pystyisin ääneen sanomaan. Tähän kun ei helvetti ole
mitään koulukirjaa, tämmöiseen elämään siis, ei ole mitään koulua joka
valmentaa Sinua äitinä toimimaan oikein kaikissa hetkissä. Tai jos sellainen on
ja jos joku sen lukenut ja sisäistänyt niin voisitko lainata mullekin? Pliis..

Kysymykset lapsen päässä pitäisi olla; "kenen kanssa tänään
leikin" - kysymyksiä. Mutta ei meillä. Vaan kysymykset meni sinä iltapäivänä
tosiaan näin; " Äiti miksi sä allekirjoitit sen paperin? Miksi mulla on nyt
vain enää yksihuoltaja, Sinä? Miksi sä allekirjoitit sen?  .. Kiukkuinen kysymys johon en ikinä
kuvitellut joutuvani vastaamaan..

Meillä oli varmaan kolmas tapaaminen koskien pojan
tapaamisia. Olimme jonkun aikaa eron jälkeen menneet viikko viikko systeemillä;
( näen jo ilmeesi, lue loppuun.. Sinun ei tarvitse ymmärtää.. Mä tein
jokaisella hetkellä sen mitä osasin sillä sekuntilla parhaakseni tehdä.. ) Kolmas
tapaaminen siis lastenhuoltajuutta sekä tapaamisia koskien. Se päättyi siihen että mä sain yksinhuoltajuuden.  

En voi kuvitellakaan sitä lastenviranomaisten työn määrää,
sitä tuskaa, niitä kyyneliä, niitä lohduttomia kohtaloita jossa lasketaan
lapsen iän mukaan hänen elatustarpeensa mm. per päivä. Se on niin raakaa ja
karua tekstiä niin kertoa nyt sitten lapselle vielä se sama ääneen!

Itse vielä tuona lokakuisena päivänä muutamia vuosia sitten olin
todella heikossa tunnetilassa jos näin eksäni. Hänen profiilinsa riitti siihen
että se laukaisi minussa todella voimakkaan pelkoreaktion. Kädet tärisi tuonakin päivänä..  Näitä asioita on käsitelty terapiassa ja tullaan käsittelemään vielä
pitkäänkin, ja tämän myöntäminen ei ole heikkouttani vaan vahvuuttani näiden kokemusten jälkeen.. Suosittelen
ehdottomasti kaikille että kannattaa puhua jonkun ulkopuolisen kanssa.. Se ei
ole sun syy. Se ei ole sun vika. Se ei ole oikein että suhun tartutaan kiinni niin että sattuu.. Sun ei tarvitse sietää sellaista yhtään.

Jos saisin päättää; Minä haluaisin jokaisen muiston pois. Mutta ymmärrän että voin myös muistaa
mutta ilman pelkoa. Täytyyhän minun muistaa. Se on ainoa tapa millä näitä voi
käsitellä. Muistaen ja samalla todeten tänään että ei enää. Ei koskaan!

 Välillä joku biisi, tai
hetki saa vieläkin minut katoamaan niin pieneksi ihmiseksi, kun mietinkään että
miten pelossa ihminen on voinut elää.. Peläten ja oppien lukemaan jokaista
pientä hetkeä sekä elettä.  

Nyt jos
käännettäisiin kelloa taakse päin neljä - kuusi- seitsemän taikka kymmenen
vuotta sitten olevaan hetkeen ja näkisin sen tytön, minut siis; " Voi pieni, sä
selviät. Älä huku. Pysy pinnalla vaikka itkettääkin. Susta tulee vielä vahva". Ja sä tatuoit sen pysyvällä musteella itseesi että sä selviät mistä vain. ... Jälkiviisaus on aina helppoa...

En olisi ikinä uskonut olevani näin vahva että voin puhua
tästä aiheesta mm. Teidän kanssa ääneen. Asia mikä on niin tabu vielä tänä
päivänäkin? Miten se voi olla?! Mikä ihmeessä siinä onkaan että näitä tarinoita
kuulee aivan liian usein myös ihan lähipiirissään? Miksi näitä tilanteita saa
jatkuvasti lukea lehdistä? Sitten siihen vielä jonkun idiootin kommentti että; "Vittu
mitä jeesustelua".  Kyllä yksi mies
vuonna 2016 kirjoitti minulle näin. Mies. Tai siis hetkonen.. Tuota "mies"
sanaa voimme varmasti kaikki miettiä uudemman kerran.

Minä kasvatan täällä miestä. En poikaa. En keskenkasvuista
ihmisitä. Sitähän kaikki tuo on. Jos jollekin tulee siitä hyvä mieli että pitää
itseään muita parempana, nauttii toisen ihmisen kärsimyksestä, kommentoi asiaa
mitätöiden taikka nauraen, silloin sallii toisen ihmisen fyysisen satuttamisen
myös noilla kommenteillaan; Eihän tuollainen ihminen ole kasvanut koskaan
aikuiseksi.

Mitä ihmismielessä tapahtuu kun se kasvaminen sekä
kehittyminen pysähtyy.. Mikä pitää ihmisen siinä samassa tilanteessa missä on
oltu? Rikkonainen lapsuus, lyhyt lapsuus? Väärät ihmiset elämässä? Mikä??? Mikä
antaa ihmiselle oikeuden satuttaa taikka kiusata toista?

 Ei mikään. Siihen ei ole yhtään
mitään selitystä - ei niin yhtään mikään.

Jos tunnet tai olet itse siinä tilanteessa että Sinua
pahoinpidellään; lähde. Älä jää. Näin sunnuntaisin valitettavasti tämä on ihan
liian usean perheen tilanne.. Krapulan haju makuuhuoneessa, eilisiä pulloja pöydällä ja se saatanan akka.. tai mies. On se kumpi tahansa joka pahoinpitelee se on ihan yhtä väärin.

Suomessa olemme näissä vielä aikalailla ääripäässä
näissä tilastoissa..

Suomessa perheväkivalta on
surullisen kuuluisaa luettavaa..

"Aivan
liian iso osa tästä väkivallasta jää ilmoittamatta, selvittämättä ja
rankaisematta, ja suuri osa siitä kohdistuu naisiin. Euroopan
Unionin perusoikeusviraston vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan 30
prosenttia 18-74-vuotiaista suomalaisista naisista on joutunut nykyisen tai
entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi.   

Vain
alle 10 prosenttia kumppanin tekemistä vakavimmista väkivallan teoista tulee
poliisin tietoon.

Yhteiskunnalliset
rakenteet, jotka ylläpitävät naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ovat syvälle
juurtuneita. Vaikka keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa on
lisääntynyt, väkivalta tulkitaan yhä liian usein yksityisasiaksi. Pari- ja
lähisuhteissa tapahtuvasta väkivallasta vain hyvin pieni osa ilmoitetaan
poliisille. Toisaalta poliisin tietoon tulee kotihälytysten kautta paljon
sellaista väkivaltaa, joka ei eri syistä etene syytteeseen tai edes
syyteharkintaan.

Vain pieni osa uhreista
hakee apua väkivallan katkaisemiseksi. Pari- ja lähisuhdeväkivaltaa pidetään
edelleen Suomessakin "yksityisenä" ja "häpeällisenä" asiana, ja sitä kohdanneet
naiset peittelevät kokemuksiaan. Toisaalta avoin avun hakeminen saattaa katketa
asian ohittamiseen, kun eri viranomaistahoilta puuttuu osaamista vaikean ilmiön
kohtaamiseen ja tunnistamiseen."    - tämä oli; Ote  Joku Raja! - verkkosivuilta.

Miettikää.. Ja
pelastakaa se naapuri jos vaan voitte.. ... Vaikka ei se Teidän vastuulla ole. Me
kaikki vaan tarvittaisiin lisää välittämistä, lisää iloa, lisää rakkautta.

.... Jos vieressäsi
on ihminen joka rakastaa Sinua ehdoitta ja on hyvä Sinulle; Rakasta häntä vielä
vähän enemmän tänään kuin eilen ja tee joka päivä niin! Hyvä voittaa aina! Ihanaa
sunnuntaita kaikille Teille <3 Rakastakaa itseänne! Tää tyttö lähtee töihin
onnellisena tänään ja illalla paras vastaanotto on kotona; mun poika ja meidän oma koti.

Terveisin onnellinen Sari