Lapsen pelko

Pelko.

”Äiti, isi on kohta tossa ja mä en tiedä mitä mä teen, äiti, auta mua, äiti pliis!”

Puhelimesta kantautui itkuinen ja täysin lohduton ääni kun pieni oli hävittänyt ekalla luokalla nokkahuilunsa. Hän oli lähdössä isälleen ja soitti minulle just ennen kuin oli tarkoitus nousta isin autoon.

Sanoista ei saanut selvää kun itku oli niin voimakasta. Pelotti kuulemma mennä isin luo kun se suuttuu sitten kun se saa tietää nokkahuilu on hävinnyt.

Pelko. Itkuinen pelko. Itkuiset niin hädissä olevat sanat.

”Mitä mä sanon isille??” ”Mitä mä teen?” ”Äiti!!!”

Mikä isän rooli on lapsen elämässä?  Se on se että se toinen vanhempi joka rakastaa lasta ehdoitta. Opastaa ja neuvoo. Auttaa ja haluaa parasta lapselleen.

Se ei ole sitä että hallitaan pelolla. 

 Miksi noin voimakas reagointi meidän lapselta? Sitä voi jokainen miettiä. Mulla on siihen omat vastaukseni, mulla on siihen omat ajatukseni. Tuommoiset puhelut toistuivat muutaman kerran vielä tuona vuonna. 

Pelko oli välillä hyvinkin voimakkaasti läsnä. Sekä miellyttämisen halu. Raastavaa kuulla ja nähdä kuinka oma lapsi hakee omaa tilaansa ja oma käyttäytyminen muuttuu aina kun tilanne niin vaatii. Kyllä. Joku ei välttämättä ymmärrä mitä sanalla ”vaatii” tarkoitan. Joskus elämässä vaan tulee sellaisia ihmisiä vastaan mitkä vaativat. Ne vaatimukset ei välttämättä tarvitse edes sanoja. Siihen riittää määrätty katse. Se katse voi olla myös sellainen mikä näkyy muille. Sillä katseella saadaan pelkoa, häpeän tunnetta, alemmuuden tunnetta ja niin lohdutonta surua aikaan.  Se tunne kahlitsee ja vaatii käyttäytymään määrätyllä tavalla. Totta kai lapsikin osaa ymmärtää katseen ja ilmeen joka sisältää sanattoman viestin.

Jokainen meistä varmasti muistaa oman vanhemman miellyttämisen tarpeen.  Se tunne kun haluaa olla täydellinen omalle äidille taikka isälleen. Jokainen lapsi kaipaa sitä että tuntee olevansa arvokas ja tärkeä omalle vanhemmalleen.

Lapsi yrittää viimeiseen asti olla omalle vanhemmalleen täydellinen. Jos lapsi kuulee arvostelevia lauseita esimerkiksi omasta ulkonäöstään, niin se jättää syviä haavoja. Meillä hymyiltiin pari vuotta suu kiinni siksi kun isi oli sanonut että hampaat on vinot. Jossain vaiheessa kun sain tuon selville ymmärsin mitä oli tapahtunut. Miksi se hymy oli aina vähän häpeinen.

Miksi arvostella ketään?

Miksi oma isä sanoisi jotain vastaavaa? Miksi halutaan omalle lapselle pahaa mieltä? Miksi kenenkään ulkonäkö on sallittu arvostella? Tuliko tuommoisen lauseen sanomisesta hyvä mieli?

Lapsen käyttäminen hallintakappaleena ei ole sallittua. Lapsen kautta kostaminen on jotain niin ala-arvoista että mulla ei löydy siihen sanoja. Miksi sitä pientä lasta pitää kiusata taikka saada sille päähän ajatuksia millä yritetään hallita sen tunteita? Lapsen omat ajatukset on ihan yhtä totta kun mitä vanhempien. Jokainen tunne on jokaiselle se oma.

Oman lapsen voi myös kietouttaa pikkurillin ympäri, tai ainakin yrittää tehdä niin.

Meillä on voimavarana ollut se että me puhutaan. Monta kummallista kysymysmerkkiä on tullut esille. Miksi mun pitää tehdä näin isin luona? Miksi isi heitti mun vaatteita roskiin? Miksi muka nää vaatteet ei kelpaa? Siellä on niin erilaiset säännöt, ne väsyttää.

Tottakai isiä haluaa uskoa, sitten se asia kerrotaan mulle ja ihmetellaan sekä mietitään että miten joku asia meneekään. Kerron omat näkemykseni ja mietin miten selittää mitäkin.