-Läski odottava äiti-

Sen jälkeen kun saimme yhdessä tietää että meille tulee pieni vauva, sä sanoit siinä olutta juodessa että sitten nää punaiset tölkit saa sitten jäädä. Mä uskoin. Turhaan. Ne ei jäänyt. Vaan ne lisääntyi. Ja muuttui Koff:sta Karhuksi. Meidän poika inhoaa Karhu-oluen mainosta vielä tänäkin päivänä.

Mä olin raskaana. Olin onnellinen. Olin rakastunut mun vauvaan ennen kuin edes olin nähnyt sitä ihanaa aarrettani. Se oli mun.  Musta oli tulossa äiti ja se oli tärkeintä.

Niin mä ajattelin silloin kun sä jätit mut raskaana ollessani keskelle metsää. Sä suutuit siitä että sanoin sulle että kohta pitäisi varmaan lähteä. Kello oli viisitoista yli kolme yöllä ja se ravintola oli menossa kiinni.

Pilasin kuulemma sun illan sillä hetkellä. Se oli mun vika. Sä aloit huutaa mulle silloin keskellä aamuyötä että sä et ikinä enää sitten pääse mihinkään kun toi lapsi syntyy.  Sun baari-illat jäisi kuulemma kaikki.

Syytit mua myös siitä että sun kaveri suuttui meille ja hävisi. Niin hävisit säkin. Onneksi oli kesä. Onneksi sä lähdit pois siitä. Mä jäin vaan yksin.. Niin yksin. Mä pelkäsin että olisit tehnyt mulle jotain. Sun silmät oli ihan hullun kiillon vallassa kun huusit mulle. Sulla oli vihreä takki silloin.

Mä pyysin sinä yönä ekan kerran anteeksi meidän pojalta että sen isä on mitä on. Mä pyysin anteeksi sitä että se joutuu syntymään tämmöiseen perheeseen. Mä tunsin itseni niin riittämättömäksi kaikkeen.

Mä en ollut onnistunut missään.

Sä olit vieressä kun sun kaverit haukku mua läskiksi. Nauroit ja hymähdit  ja katsoit mua niin halveksuvasti. Joo mä olin raskaana. En ollut enää se hoikka tyttö vaan odottava äiti.

Sä katoit vaan vierestä että kun mua haukuttiin. Hymähtelit vaan. Haisit niin pahalle. Niin pahalle. Mua alkaa itkettää nyt kun mietin miten rikki mä olin silloin. Miten oikeesti miten kukaan voi olla tommonen..

Miksi sä et ottanut mua kädestä kiinni ja sanonut että olen kaunis ja sanonut sille sun kaverille suorat sanat. Mutta mun nolaaminen olikin se yksi sun tärkeimmistä tehtävistä. Sä nautit siitä kun mulle tuli paha mieli.

Mä istuin keskellä yötä tien laidassa 8:nella kuulla raskaana. Pidin mahastani kiinni ja itkin. Ei ketään missään. Mä en tiennyt missä sä olit. Olin tehnyt virheen; mun olisi vaan pitänyt olla hiljaa siinä vaiheessa kun sanoin että ehkä se olisi tosiaan hyvä lähteä nukkumaan.. Ois pitänyt vaan olla hiljaa. Hiljaa. Miksi mä en oppinut sitä koskaan. Ois vaan pitänyt hymyillä. Mutta ei sekään sitten olisi ollut oikein. Mä lähdin kävelemään mökille.. En ollut edes varma mitä kautta mun pitäisi kävellä.. Kyynelten väleistä yritin miettiä mikä olisi järkevää..? Olisitko sä vielä kännissä. Tai siis juu tottakai olisit, mutta olisitko sä vihainen vielä. No et sä ainakaan mua etsinyt. Onneksi nukuit kun mä raskaana oleva läski tulin mökkiin nukkumaan. Kävin niin hiljaa nukkumaan että et vaan heräisi. Sitten tuli taas seuraava aamu.

- Sari