Onko äidillä oikeus olla kipeä?

Onko äidillä oikeus olla kipeä? Entäs yksinhuoltajaäidillä?

 Taas
takana ihan ihanan hullu päivä. Siis loistava
työpäivä. Kiitos ihanat asiakkaani!

Monta hymyä tuli tänään kun sain olla avuksenne. Ja iloiset palautteet jaksaa
tekemään töitä vaikka olisi vähän huono-olokin niin kuin tänään on ollut.. :(

Saako äiti olla kipeä? Saako yksinhuoltaja jäädä vaan kotiin ja parantua? Ei mun
maailmassa. Mä teen työtä jossa mun tekeminen vaikuttaa suoraan mun palkkaan. Mun
palkka vaikuttaa meidän hyvin vointiin. Välillä on vaan jaksettava vaikka
kuinka olisi heikko olo. En tiedä onko joku inhottava syysflunssa pyörimässä
ympäriinsä nyt kun tuntuu että ei ole tervettä päivää tässä  kuukauteen melkein ollut..

No olihan meillä aika hurja lomamatkatuliainenkin myös. Pojalla oli salmonella
Rodoksen reissun jälkeen tuliaisena ja jouduttiin olemaan sairaalassa asti myös :( ..  ja todennäköisesti moni muukin pöpö sieltä varmaan
tarttui matkaan mukaan.. Niistä nyt siis varmaan kärsitään täällä...

Se oli kyllä jotain ihan maailman kauheinta kun oma lapsi vaan kuihtui ja kuihtui
silmissä. Voi että.. Terveys on oikeasti niin tärkeää ja sitä pitäisi osata
arvostaa niin paljon enemmän.. Yksin lapsen kanssa sairaalassa sitä tuntee
olonsa todella yksinäiseksi. Sitä se yksinhuoltajuus valitettavasti välillä
on.. Sairaalassa kun olimme eristettynä, niin silloin tuli oikeasti
pysähdyttyä. Silitin lapseni hiuksia ja toivoin niin vaan että kaikki maailman lapset saisivat terveytensä.. Itkuisen lapsen suusta lause " Äiti, miksi mä tämän sain?" on jotain aivan kauheaa.. ja meillä eionneksi  kuitenkaan sen vakavampaa.. Tuolla on monta lasta tällä hetkellä vielä kauheammassa tilanteessa.. En tiedä miten itse kestäisin sitä jos lapseni olisi parantumattomasti sairas... Toivon Teille kaikille pienille enkeleitä elämäänne <3 Lasten sairaalassa tehdään jotain niin arvokasta työtä että sille ei löydy sanoja. Kiitos.

Sairaan lapsen vieressä on oikeastaan ainoa paikka missä ei näitä töitä voi tehdä..

Siitä olen saanut paljon kritiikkiä että en ole tarpeeksi lapseni kanssa.. Kuka sen määrittelee?
Kuka sitten auttaisi niitä kaikkia yksinhuoltajia mitkä tekee töitä siksi että ne
pärjäisi tässä maailmassa? Pärjäisi niin että lapsille saisi ostettua sen hiton
älypuhelimen? Ja ne kun menee rikki jatkuvasti..

Miksi älypuhelin jo seitsemän vuotiaalle? Siksi että kaikilla muillakin on.

Toi on oikeesti aika karua että lapsia kiusataan myös siksi jos
niiden puhelin ei ole sitä viimeisintä huutoa.. Tää maailma kovenee ja kovenee
koko ajan nopeammin myös lapsille. Onko kohta lapsuutta enää muutakuin
saduissa?

Kiirettä,
pitkiä päiviä, likaisia astioita, kipeenä töitä, liian vähän itsestään huolta pitämistä, ihan liian vähän aikaa...

No tätä tää lapsiperheen arki vaan nyt yksinkertaisesti on. Mutta enää mun ei kyllä
onneksi tarvitse koskaan kipeänä imuroida, siitä mä olen kiitollinen. Miettikää
miten oikeasti elämän arvot muuttua ja voi olla niin erilaisia? Joku ei voi
yhtään ymmärtää mitä mä tuolla lauseella tarkoitan.. Ei mua uhattu aseella tai
mitään.. Yritin vaan ihan hulluna välttää seuraavaa huutoa ja tein sen minkä
luulin auttavani perhettäni siihen autuaaseen onneen mitä ydinperheonni parhaimmillaan
on.. On meinaan sellainenkin päivä historiassania kun olimme koko perhe ihan
kauheassa noroviruksessa uuden vuoden aattona 2006 - Oonkohan mä

kertonut tän jo? .. En kai..

No mutta kuitenkin; poika oksensi kerran, mun exä halusi juoda yhden oluen juhlan
kunniaksi ja oksensi sen sitten myös pois kyllä samantien. Minä aloitin sitten
keskellä yötä oksentamisen ja oksensinkin 12 tuntia putkeen viidentoista
minuutin välein ja seuraavana päivänä sain kuulla kuinka mun pitäisi imuroida. Imuroida?! Nyt vai??? Eikö mikään ole koskaan tarpeeksi?

Itkin kivusta, mun koko kroppa tärisi kun otin sen imurin käteen ja sitten
siinä samalla tää toinen vain nauroi. Mä olin kouristellut koko yön vessasssa
ja totta kai äitinä myös vähän väliä juossut auttamassa pientä takaisin uneen..
Äiti tekee kaikkea vaikka on kipeä. Niinkö se on?

Tänään aamusta asti puhelin soinut, sähköposti piippaillut. Mutta mikä tärkeintä onnistumisia ja iloisia asiakkaita. Tämä työ on niin enemmänkin elämäntapa kuin mikään työ.
Ymmärrättekö? Ei tätä voi yhdellä sanalla kuvailla, joku voisi sanoa myös että
teen paljon ns. ilmasta työtä. Autan asiakkaitani myös heidän ostotilanteisssa
ja se vie joskus todella paljon myös aikaa. Saanko siitä palkkaa kun neuvon
heitä tekemään tarjouksia toisille välittäjille? En. Saan siitä hyvän mielen ja pääsen auttamaan. Ja
kyllä he muistaa mut seuraavan kerran ;) näin ainakin toivon ja näin on tapahtunutkin.

 Siksi mä tätä teen.
Siksi mä myös tätä blogia kirjoitan - Tunnen että olen avuksi siellä ruudun
takana olevalle ihmiselle. Kaikki viestit mitä olen saanut ovat edelleen
kiitosta ja ihmetystä täynnä. Se on hassua miten joku tulee suoraan kasvotusten
sanomaan että "Kiitos että kirjoitat, niistä saa voimaa." Vaikka mä vaan puhun
mitä tunnen ja kirjoitan mitä ajattelen. Illman Teitä lukijoitani ei tätä blogia olisi.

Toivoisin että voisin kirjoittaa jostain mukavemmasta aiheesta, (ehkä joku päivä yksi kokonainen kirjoitus on ihan hullun onnellisen morsiammen tuskailua häistä jotka tapahtuvat ulkomailla ;) apua!) mutta tämä perheväkivalta tuntuu
olevan ns. loputon suo.. Tarinat mitä tällä viikolla olen myös kuullut ovat
oikeasti niin raakoja.. Raakoja sekä turhia. Miksi turhia? Siksi että
väkivallalla ei ratkaista mitään. Ei yhtään mikään. Toivoisin niin vaan että
Teitä lukijoitani jotka olette kokeneet pahaa, toivoisin niin että Teitä olisi niin paljon vähemmän.

Mä niin toivoisin Teille kaikille hyvää ihmistä viereenne. Se on tuolla jossain.
Menkää etsimään se ennen kuin on liian myöhäistä.

Tervesin
vähän väsynyt Sari mutta huomenna on päivä uusi ;)