- Rakasta mua tai älä rakasta -

Onko
toinen äiti toiselle äidille susi? Onko nainen aina toiselle naiselle paha?
Naapurin äiti on aina se huonompi, näinkö se on?

Vauva-palstat, facebook, suomi24 - ja, ja, ja...

Mitä noita nyt kaikkia on? Netti on täynnä
paikkoja jossa on paljon puhuttua tekstiä, syyttelyä, valheita sekä myös
totuutta ja omia kokemuksia.. Ihmisiä, inhimillisiä virheitä...

Ihmisyyttä.

Jokainen
meistä on nykyään netissä.

... Ja valitettavasti
on ne ketkä hyökkää toisten kimppuun heti jos on jostain erimieltä. Ruudun
takaa se on paljon helpompaa. Nauraa toiselle. Haukkua.

Hyökätään ja haukutaan ilman että tiedetään sitä koko tarinaa.

Tarpeeksi pahasti kun
kirjoitat, tai näytät hiukan erilaisetla (lue:)  väärältä; niin sut lynkataan aivan täysin ja
saat elämääsi niitä parhaita ohjeita keskustelupalstojen täydeltä miten Sinun
kuuluisi elää.

Ennenkaikkea äitiys on joka kerta hyvin arka aihe. Siitä saadaan riita ja arvosteluryöppy
aikaiseksi sekunneissa.

 Jos et imetä lastasi, teet väärin; tuhoat sen viattoman
lapsen tervyden, vaikka et edes pystyisi fyysisesti imettämään. Jos annat liian
aikaisin tutin lapsellesi et ole tarpeeksi läsnä ja yrität päästä helpolla. Jos
laitat lapsesi hoitoon liian nopeasti olet täysin vastuutunnoton! Jos hankit
lapsia liian monta et ole kenellekkään lapsellesi äitinä tarpeeksi.

 Missä vaiheesa voidaa sanoa että äiti on huono äiti?

Voiko äitiys saada kolhuja jo heti sillä arvostelulla?

 Toki jos kyseessä on jotain
rikollista sitä lasta vastaa (tai muita ihmisiä) niin tilanne on aivan toinen - siitä en nyt puhu.

Puhun tavallisista äideistä arkisini virheineen, äidit jotka yrittää kaikkensa sen
lapsen eteen.

Yleensä me äidit halutaan vilpittömästi vaan sen lapsen parasta.
Ja toki myös yleensä isät. Jos mä saisin kirjoittaa itselleni toisellaisen
elämän niin sen olisin tehnyt poikani vuoksi. Haluan lapselleni vain hyvää. Jos ja jos... Huokaus.. Tuo on niin loputon
meri..

Nettimaailma on täynnä pahuutta ja kateellisuutta sekä katkeruutta.
Kirjoitetaan jopa omilla nimillä haukkumanimiä. Ja mitä nuoremmat pääsee nettiin tänä päivänä ja mitä
nuoremmat aloittavat myös netin kautta kiusaamisen..

Ei enää äitien kesken vain hiekkalaatikoiden ääressä seläntakana keskustelua vaan
suoraa puhetta päin naamaa.

 Mutta silti sitä suoraa puhetta pelätään. Niin kuin näitä mun
kirjoituksia. Heti jos joku kertoo vähän enemmän niin se on väärin. Miksi?

Miten ihmiset sitten kehittyy eteenpäin? Olemmehan me toivottavasti kehittyneet vuosisatojen
edetessä, vai eikö näin ole? Eikö fyysinen väkivalta olekin jotain sellaista
missä sanalliset keinot loppuu ja ei ole enää muuta vaihtoehtoa?

 Eikö aikaisemmin ihmiset ole taistelleet ja tappaneet juuri siksi että eivät ole
osanneet kommunkoida? Onko meissä jokaisesssa se jokin pahuus? Onko
väkivaltaisuus periytyvää? Siirtyykö se vielä meille mm. isovanhempiemme
sota-aikojen vuoksi? Onko sadan vuoden päästä jo aivan toisenlainen tilanne
tämän asian suhteen? Miten loistavat ihmismielen manipuloijat, mistä ne oppii sen kaiken? Miten
opitaan käyttämään toisia ihmisiä hyväksi? Ja taas... Miksi?

Kuka osaa arvata itsestään että tulee joskus käymään käsiksi toiseen ihmiseen? Menettää hermonsa niin että haluaa satuttaa fyysisesti toista.
Ja satuttaa toista toistuvasti.

 Mikä tekee mielestä niin heikon että tulee
mustasukkaiseksi eikä hallitse enää itseään? Muistasukkaisuus, se on pahatauti.. Se on vienyt monen parisuhteen juuri sille väkivallan puolelle.

Voiko yhden kerran antaa anteeksi,
vai jatkuuko se? Voiko joku oppia yhdestä virheestä? Paheneeko se? Oppiiko se
parisuhdeväkivaltaa tekevä täysin uudeksi ihmiseksi joku päivä? Onko näissä asioissa toivoa?

 Lopettaako se sen kaiken pahuuden kun joku toinen ihminen tulee
vastaan?

Kuka
määrää minkälaisia meistä tulee?

Mä olen äiti. Nyt 34-vuotias ja 11-vuotiaan pojan äiti.

Minkälaisena mä näen
itseni? Tai itseasiassa; Miten muut näkee mut?

 ... Mutta onko sillä merkitystä? Mä tiedän minkälainen äiti olen ja se on tärkeintä <3

Mitä kadun? Historiaani ehkä.. mutta en kuitenkaan. Siitä mä olen oppinut. Siitä mä olen kasvanut. Se tekee mut tämmöiseksi mitä mä olen tänään.

Mihin asti mä muuttaisin historiaani? Siihen asti kun huomasin odottavani lastani,
yhteen onnellisimpaan päivääni. Sitä en missään nimessä poistasi elämästäni. Se
oli rakkaus joka valtasi mut heti kun sain tietää odottavani vauvaa. Ihmettä
suoraan sanottuna.. Painoin vain 38 kiloa puolivuotta aikasemmin.. Juoksin
itseni melkein hengiltä, juoksin pahaa, pahaa oloani pakoon 22- vuotiaana satoja kilometrejä.

Ja raskaana ollessani tunsin itseni maailman rumimmaksi.. Niin myös kuulin olevani.

 Tässä kuva kun odotin poikaani, olinhan mä iso.. Mutta että "läski ruma odottava äiti"?

Mä en voi tehdä mitään enempää. Muuta kuin huomiselle.

Mä olen liian paljon töissä, tiedän. Olen ollut aina varmaankin...  Mä olen välillä ihan liian väsynyt ja
kiireinen.. Jostain se leipä on vaan pöytää ollut tuotava. Myös silloin kun
hyppäsin täysin tuntemattomaan provikka työhon yksin lapsen kanssa, silloin tein
töitä todella paljon.

Kelloa en saa kännettyä taakse päin, voin vaan olla nyt
niin paljon kuin pystyn.  Ja olla ehkä vähän enemmän kaikkea huomenna. ;)

Olin äityteni alkuharjalla välillä aivan liian väsynyt
olemaan ulkona tarpeeksi pitkään lapseni kanssa.  En saanut nukuttua kuin hetkiä kerrallaan. Mutta silti rakastin jokaista hetkeä olla äiti.

Olen rehellisesti sanottuna todella huono
kokki. En osaa yhtään mitään extraa. Onko lapseni jäänyt pois jostain sen
takia? Tarvitseeko lapsi gurmee aterioita kasvaakseen vastuutuntoiseksi
aikuiseksi? Vai tarvitseeko se rakkautta?

Olinko
valmis äidiksi silloin kun lapsen sain? Onko kukaan valmis siihen mitä ei ole
koskaan kokenut? Vai voiko sitä vain oppia lisää joka päivä? Toki myös niiden
virheiden kautta..

Mitä
jos lapsi kuulee että ei ole haluttu tähän maailmaan? Mitä jos lapsi kuulee
että vain toinen vanhemmista halusi lasta? .... Ei lapsen kuuluisi kuulla mitään
tämmöistä. Ei missään nimessä.

Mitä jos äiti jättää lapsen heti sen synnyttyään? Mitä jos isä ei halua edes
osallistua lapsen elämään? Mitä jos vanhemmat eroaa? Yksinhuoltaja lasten
tulevaisuus on paljon heikomalla tasolla kuulemma (!) tilastojen mukaan kuin
ydinperheessä elävien.

 Onko jokaisen yksinhuoltajan lapsi tuleva rikollinen?
Yksinhuoltaja sana on edelleen vielä jollekkin täysin punainen vaate. Ja
varsinkin jos se äiti on se joka jätti sen miehen, niin silloinhan se halusi sitä itse - sillä oli
se perhe (!) joten miksei se vaan jäänyt? Niin miksi?

Avoero.
Avioero.

Onko lapsuus rikkonainen heti sen jälkeen? Onko sitä lasta oikeus
kiusata koska sillä ei ole molempia vanhempia joka päivä sen elämässä?  Onko äitipuolella tai isäpuolella vielä
enemmän vaatimuksia? Nehän hyppää aivan tuntemattomaan ja uuteen tilanteeseen
jossa on useampia ihmisiä. Historiaa mitä ei ole koskaan ollut vieressä
näkemässä... Ne uudet puolisot kuulevat vain tarinoita ja näkevät vanhoja valokuvia. Silti joistain niistä voi tulla lapsille niin tärkeitä ja rakkaita, vaikka ne ei siinä alussa ollutkaan. Onneksi näitä tarinoita on tänäpäivänä myös niin paljon <3 Onnelisia perheitä, vaikka kaikki ei samaa sukunimeä omaakkaan.

Paljon
kysymyksiä... Mun ja mun pojan ilta sai mut miettimään tänään taas vähän
enemmän.. Tuli totuuksia vastaan niin että en tiennyt mitä sanoa.. Yritän vain.
Lauseita joita en olisi halunnut kuulla.. Historiaa.

Virheetön elämä. Virheetön äiti.

Jokainen elämää ymmärtävä ihminen tajuaa että se ei ole mahdollista.. Elämä ei ole niin
yksinkertaista, eikä  mustavalkoista.. Kaikki me teemme virheitä. Mun virhe on monen mielestä se että
mä puhun.

Kaikki ne ketkä arvostelee toisiaan, ääneen,
kirjoittaen taikka hiljaa omassa mielessään; Kysykää noita kysymyksiä itseställenne
ja olkaa onnellisia jos osaatte vastata kaikkiin ja olette niitä täydellisiä.

Mä en ole, eikä musta ei ikinä tulekkaan. Enkä häpeä myöntää sitä. Liian monta säröä mussa
on.  ... Ja sitä korjaavaa liimaa tarvitaan, joinan päivinä enemmän kuin toisina.. Onneksi jokainen hyvä päivä liimaa niitä rikkonaisia paloja
koko ajan yhteen ja siitä olen kiitollinen.

 Rakastan tänä päivänä elämääni. <3

    
- Rakasta mua tai älä rakasta; Sari <3