-Saatanan vaimo-

Nyt se tuli. Ovi kävi taas ja kotiin oli tulossa humalainen aviomies. Me oltiin menty naimisiin kaksi kuukautta aikaisemmin. Koin niin suurta ylpeyttä mun aviomiehestä kohtaan taas sillä hetkellä.

Sen piti vaan olla hetki duunin juhlissaan kun mulla oli koko sunnuntaipäivä töitä. Kahdeksan näyttöä. Kello oli nyt neljä yöllä. Mietin vaan että toivottavasti se ei herätä mua. Yritin näytellä nukkuvaa. Kaikesta huolimatta se kävi nukkumaan sen seinien halaamisen jälkeen. Oli taas ollut ilmeisesti aika vauhdikas ilta. Onneksi se sammui.

Sen piti olla pojan kanssa sinä sunnuntaina. No eipä ollut.

Neljältä se nukahti ja kuudelta mä heräsin siihen että se oksentaa. Oksensi niin että kasvot oli suoraan kattoon päin. Ei mitään eloa. Ei silmissä mitään katsetta. Se katse oli täysin tyhjä, kun yritin availla niitä luomia. 

Oksennusta koko sänky täynnä. Minä siinä hänen päällään yritän saada sitä isää heräämään. Ei mitään reagointia mihinkään. Yritän läpsiä poskille, avata silmiä, huutaa. Yritän kaikkeni että se heräisi. Ei herää. Mä en tiedä kauan siinä meni kun yritin sitä herättää. Huusin vaan että nyt et tähän kuole ja tukehdu kun meidän poika on viereisessä huoneessa; ”Tähän sä et voi kuolla!” "Sä et voi tähän tukehtua!" Ei se kuollutkaan.

Hetken päästä se heräsi havahtui  sitten johonkin mun huutoon. Onneksi. Kai.

Mä sain taas kuulla kunniani. Toki mä sain kuulla että kaikki oli taas mun syytä. Olin taas tehnyt jonkun virheen. Mun vika oli se että iso mies oli niin humalassa. En ollut pyytänyt syömään tarpeeksi.

”Helvetti, sun vika! Saatanan vaimo! Olisit tehnyt parempaa ruokaa!”

Siis mitä helvettiä? Mä just pelastin sen tukehtumiselta ja nyt tää on mun vika!? Miten tää voi olla mahdollista. Mitä mä en taaskaan nyt tajua.

No mä siivosin kaikki ne oksennukset, aloin pyykkäämään ja sitten menin nukkumaan poikani viereen yöksi. Aamulla töihin ja poika tuli mukaan. Ja niin se viisi vuotias jaksoi koko seuraavan päivän töissä mun kanssa. Voi että sitä reippautta. Se pieni luuli että isillä oli vähän vaan oksennustauti. Oli joo paha oksennustauti joka oli tullut siitä kaljasta. Sitä juontia jatkettiin sitten myös seuraavana päivänä. Miten ihminen pystyy edes fyysisesti tuommoiseen suoritukseen? Eikö kroppa sano missään vaiheessa että ei enää.. Me mentiin pojan kanssa tuolloin mun vanhemmille evakkoon. En voinut enää jäädä kotiin.

Tämä oli meidän arkea. Ihanaa perhe elämää. Ikinä et tiennyt huomisesta. Viikonloppuja odotin kauhulla. Viikot olivat rauhallisempia. Ja toki niitä kulisseja pidin yllä. Kuinka helppoa se onkaan. Näytellä että kaikki on hyvin.

Nyt mä puhun. Olen puhunut viimeiset kolme ja puoli vuotta. Olen saanut siitä niin paljon. Olen uskaltanut olla minä.

Nämä minun historian tapahtumat ei ole olleet mitenkään normaalia. Tajuan sen tänään.

Hukuin ajatukseen että ihmisen pitää tyytyä siihen mitä on. Ei se niin mene. Älkää kukaan unohtuko siihen tunteeseen että näin elämän kuuluu mennä, ei ole oikein pelätä. Ei ole normaalia elää oluen tuoksuista arkea. Ei ole normaalia miettiä mihin omat rahat riittävät kun puoliso vie kaiken. Ei ole normaalia pelätä jokaista askeltaan. Ei ole oikein että puoliso haukkuu sinua muiden edessä ja nauttii vielä siitä nolaamisesta, se on henkistä väkivaltaa. Siitä ei ehkä jää mustelmaa mutta muistot ja henkinen stressi siitä tulee koko perheelle. Olkaa ylpeitä itsestänne ja siitä mitä olette. Jokainen ansaitsee kunnioitusta ja arvoistaan kohtelua. Varsinkin lapset. Älkää antako lasten elää pelossa. Se on niin vääriin niitä pieniä ja viattomia ihmisiä kohtaan.

Väkivalta yleensä alkaa suhteessa hiljalleen. Se voi alkaa henkisenä väkivaltana ja sen jälkeen muuttua fyysiseksi tai seksuaaliseksi.

Satutetaan tempperamenttiin vedoten. Oltiin liian humalassa. Luvataan parantaa tapoja. Yritetään seuraavassa hetkessä väheksyä tekoa. Pyydetään anteeksi. Luvataan että ei enää koskaan. Ja lopuksi vannotaan rakkautta.

Hyvät hetket ja rakkauden tunnustukset voivat saada kenet tahansa uskomaan, että suhde on siinä pysymisen arvoinen. Kierre syvenee.

Väkivallan uhri voi alkaa miellyttämään kumppaniaan tai toimimaan niin, ettei tämä suuttuisi. Voi tuntua siltä, ettei uskalla enää olla oma itsensä tai on varottava kaikkea, mitä sanoo tai tekee, jotta toinen ei hermostu. Tämä voi tapahtua huomaamattakin. Niin kävi mulle.

- Sari -

Hymyilkää ja arvostakaa itseänne. Arki on tärkeintä, arki on sitä juhlaa. Tanssikaa, laulakaa ja naurakaa joka ikinen päivä. Rakastakaa niitä ketkä sen ansaitsee. Rakastakaa itseänne.  Ennenkaikkea lapsenne ovat ansainneet hymyilevän vanhemman. Muistakaa se joka ikinen päivä. Antakaa niille turvallinen koti.  Se on tärkeintä. Kenenkään lapsuutta ei saa tuhota.