”Sua voi hakata jos sä ärsytät, sä itse pyysit tätä!”

Valheinen suu. Valheiden täyttämät sanat omalle lapselle. Ei kannata. Ne tulevat aina julki. Jos ei tässä hetkessä niin tulevaisuudessa kyllä. Mä olen valinnut rehellisyyden. Niin kuin mun oma äiti myös. Mä olen saanut oppia parhaalta. Mun lapsi  näkee mun läpi jos mä valahtelen sille. Se teki niin jo ihan pienenä. Hassua miten omalta lapselta voi saada ”ohjeita” siihen miten tätä elämää tulee elää.

Totuus tulee lasten suusta ja jotkut lapset vaan vaistoaa ihan kaikki mitä ympärillä tapahtuu. He ovat herkkiä lukemaan tunnetiloja. He elävät toisten hyvästä olosta ja huolestuvat jos joku lähellä ei voi hyvin. Mun poika on sellainen. Joskus sitä on oikeasti vaikea käsittää miten onnekas olenkaan. Saan olla äiti. <3 Mikään muu ei ole niin tärkeää. Hetkeäkään en vaihtaisi. Jokainen päivä on uusi ja jokaisen päivän edetessä opitaan toisiltamme lisää ja lisää.  Mun poika kasvaa ja minä kasvan.

Koskaan emme ole valmiita, koskaan emme tiedä mitä huomenna tapahtuu. Elämän pieniä oppeja jokainen päivä ja jokainen hetki. Se on suorastaan typeryyttä antaa elämän valua hukkaan huonon suhteen myötä. Niinhän tuommoisessa suhteessa tapahtuu.. Ensiksi se ehjä malja sirpaloituu ja sen jälkeen ne palaset pikkuhiljaa tippuvat. Niiden nostaminen maasta ylös voi olla todella vaikeaa. Paikkailuun menee ihan liian kauan. Eikä välttämättä koskaan se liima ole enää tarpeeksi vahvaa. Älkää antako kenenkään rikkoa Teidän omaa maljaa.

Vaikka kuinka riidan hetkellä haluaisi olla ilkeä niin se ei kannata. Älä hauku ketään, äläkä anna kenenkään haukkua Sinua. Asioista toki voi sanoa mutta ei haukkuen. Älä tee tarkoituksella kenellekään pahaa oloa. Se kertoo enemmän siitä toisesta kuin siitä ketä haukutaan.

Itse kun olen elänyt kuitenkin sellaista elämää että se arki ei ole ollut onnellista, niin silloin jokainen vastaan tuleva henkilö on todella tärkeässä roolissa. Sitä ei voi koskaan tietää mitä edessäsi olevan ihmisen päivään on kuulunut. Kaikilla se ei aina ole niin kaunis päivä. Se kaunis aurinkoinen päivä on voinut olla täynnä surua ja murhetta siitä miten jaksaa eteenpäin.

Sitä vaan yrittää näytellä sitä että kaikki on hyvin ja kun totuus onkin jotain ihan muuta, niin silloin sillä on todella iso merkitys miten vastaantuleva ihiminen kohtelee Sinua.

Olet kaupan kassalla ja Sinulle hymyillään siinä surullisen päivän saatossa ja jutellaan edes muutama sana vilpittömän iloisesti; niin se voi olla juuri se hetki joka antaa voimaa huomiseen. Se hetki kun joku kohtelee Sinua ihmisenä tuollaisen suhteen aikana on se mikä voi olla aurinko siinä sinun harmaassa maailmassa.  Se on se hetki joka sanoo että ”Älä luovuta”. Mä en luovuttanut niin älä säkään tee.

Haluan oikeasti uskoa siihen että tää maailma on hyvä.  Katkeruus on paha tauti. Se syö ja polttaa syvältä. Tottakai se myös vie joitan ihmisiä eteenpäin ja jotkut elää kateudella. Miksi näin? Miksi jonkun onni on toiselta pois? Miksi menestymistä ei sallita? Miten oman puolison ura voi olla se mikä hajottaa? Miksi puoliso ei saisi menestyä? Onko se mustasukkaisuus mikä silloin nostaa päätään? Mikä on normaalia mustasukkaisuutta? Missä menee sen raja? Onko mustasukkaisuus syy siihen että toista voi alkaa hallitsemaan? Jos se nainen vaikka ärsyttää tahallaan?

”Eläisitpä tuon kanssa! Se ite ärsytti mua! Se on ansainnut tän! Se sanoi mulle vastaan! Se teki virheen!” 

Naista voi satuttaa jos se itse ärsyttää. Tää on sen vika.

Ei, ei se noin mene. Älä anna kenenkään mustamaalata Sinua itseäsi Sinulle. Rakasta itseäsi. Hymyile Kaunis.

-Sari