"Vitun homo" ...sekä elämä ja kuolema tänään..

Vitun homo. Vittu sä olet tyhmä. 10-vuotias toi nämä lauseet tällä viikolla kotiin. "Äiti mua haukuttiin... "

Mä olin itse tokalla luokalla kun sain kuulla näyttäväni huoralta.

 Mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa?! Onko se opittu
kotoa? Onko se perimää? Onko se luonteessa? Vastatkaa joku pliis mulle!

 ... Se kertoo ihmisen huomion hausta. Niin mun
poikakin sen on jo ymmärtänyt pitkään. Se joskus kertoi mulle seitsemän
vuotiaana kuinka toiset ihmiset hakevat huomiota huonolla käytöksellään..
Pitäisikö sitä huonoa käytöstä puolustaa siksi että se ihminen vain kaipaa
huomiota? Se on jäänyt jotain vaille tai sillä on vaan paha olla itsensä
kanssa.. Pitäisikö sitä puolustaa?! Miten koulussa näitä käsitellään?

Miten samassa perheessä kasvavat
sisarukset voi olla niin erilaisia? Niillä on samat vanhemmat, niillä on sama
tausta. Silti niistä voi tulla niin erilaisia.

Toinen on hiljainen ja ajattelee asioita vain yksinään..

Kun sitten  toinen haluaa puhua asiat halki ja sanoa
kaiken ääneen huutaen.. Niin kuin minä haluan sanoa kaiken ääneen, en kyllä
huutaen, mutta kuitenkin. Tänään.

En ehkä viisi vuotta sitten olisi voinut ikinä
uskoa puhuvani näin paljon. Myöntäväni näin paljon. Myöntäväni myös omia
virheitäni. Kaikki niitä tekee. Kukaan ei ole täydellinen. Kukaan äiti ei aina
jaksa olla sellainen äiti mitä haluaisi olla. Meillä kaikilla on myös ne huonot
hetkemme, mutta se miten asioita käsittelee niillä huonoilla hetkillä ja sen
jälkeen, sillä on merkitystä. Sekä myös anteeksi pyynnöllä, että anteeksi
antamisella on suuri merkitys ja sen opettamisella lapsille.

... Mulla ei ole kuin yksi lapsi,  mä en tiedä siitä miteen miten kohtelisin
toista taikka kolmatta lastani? Olisiko joku rakkaampi? Vaatisinko toiselta
taikka kolmannelta lapselta jotain enemmän? ... Arvostan suuresti äitejä jotka
osaa hoitaa sen isomman perheen ja pitää huolta jokaisesta pienestään. Mä en edes
tiedä olisko musta siihen. Mä taidan jäädä vain yhden lapsen äidiksi. Tätäkin
asiaa jotkut äidit vertaa vaikka kuinka paljon.. "Eihän toi tiedä oikeastaan
yhtään mitään kun sillä on vaan yksi lapsi!" "Sulla nyt on niin helppoa ton
yhden kanssa, mieti jos sulla olisi useampi!" ... Ja sitten kun ei kuitenkaan
oikeasti tiedetä kaikkea niin nuo tuommoiset lauseet voi satuttaa ja pahasti.

....silti mun pojalla on jossain myös
sen sisko. Siitä me puhutaan myös usein.. Miksi se ei ole ollut meidän
elämässä? Miksi siitä ei haluta puhua suoraan vielä tänäkään päivänä... siis
toisessa paikassa.  Olin raskaana n.
puolessa välissä kun exäni sai viestin tältä aikaisemmalta tyttöystävältään, tyttönsä
äidiltä ja se viesti meni jotenkin näin; " Olisitko halukas keskustelmaan tytön
huoltajuudesta, sekä mahdollisista säännöllisistä tapaamisista?" Ja se ilme
mikä sen viestin jälkeen tuli ja lause "Rahaa tuo vaan haluaa!" - ja siihen se
keskustelu jäi..  Ei mitään keskustelua
jälkikäteen miten se pieni tyttö voisi oikeasti kaivata omaa biologista
isäänsä..

Tuossa tilanteessa mä katsoin
samalla omaa pyöristynyttä mahaani ja pyöritin päätäni.. sekä olin hiljaa.. Mä
olin ihan kakara vielä siinä vaiheessa kun olin raskaana. Toki mä olin joka
päivä enemmän ja enemmän valmiina äidiksi mutta se asia vasta konkretisointui
sitten kun sain tuon mun ihanan nappisilmän syliin ja siitä alkoikin se oman
elämän polun etsiminen vaikka se ei ollut helppoa eikä nopeaa.. Ehkä nyt näin jälkikäteen ajateltuna; ihan liian hidasta.

Tällä viikolla juttelin yhden hyvän ystäväni kanssa monta tuntia ja keskusteltiin
pitkään siitä mitä huonossa suhteessa eläminen tekee ihmismielelle. Sekä myös
se että miten lapsuudessa koetut asiat vaikuttavat vielä pitkällä nuoren
aikuisen ihmisen elämään. Juttelimme omista asioista, omista syömishäiriöistä,
omista tunteista missäkin tilanteissa. Moni lapsi kokee jopa oman vanhemman
kautta tunteita että näyttää väärältä. Liian lihavalta. Se sattuu. Ja sitten
siitä pahimmassa tapauksessa oireilee ja pahastikin. Miksi kaikki eivät
oireile? Onko se vain joidenkin kohtalo? Ottaa enemmän tunteisiin asioita ja antaa niiden toisten sanomisten satuttaa enemmän?

Kiitos
ystävä ihana avartavasta keskustelusta ja myös siitä että pystyin jakamaan
Sinulle ne kaikista pahimmatkin salaisuudet. Niiden paperille laittamiseen voi
viedä vielä monta A4:sta. Tai sitten en vaan saa koskaan niitä sanottua. En tiedä.
Kaikella on aikansa. Kai.

Olisiko mun pitänyt siinä vaiheessa huutaa mun exälle että vitun homo kun se huoritteli
mua ja piti käsistä kiinni? Olisiko mun pitänyt vetää sitä vaan turpaan?
Olisiko mun pitänyt vastustella niin että olisin kuitenkin jäänyt kakkoseksi ja
todennäköisesti saanut vaan enemmän vahinkoa aikaiseksi?

Kuka edes käyttää tuollaisia sanoja.. Jo ihan pienet lapset sekä aikuiset myös
valitettasti.

Mun pojalta kysyttiin tänään:  "Haluatko sä olla niin kuin muut vai haluatko sä
olla sä?" Siihen poikani vastasi että "Mä haluan olla oma itseni." Sitten hän ymmärsi että kaikista tärkeintä on olla juuri se mitä on ja jos on hyvä ihminen se riittää.

Mistä
ihminen löytää sen vahvuuden olla oma itsensä? Mä en tiedä. Ei se ole ollut mullekkaan helppoa,
vasta tänään voin sanoa olevani oma itseni. Meni monta vuotta sumussa.. Mikä
teki musta niin heikon. Se että mua myös kiusattiin pienenä?  Vai se että kun kuulee tarpeeksi että musta ei
ole mihinkään niin sekö se on että haluaa luovuttaa oman itsensä jollekkin
toiselle kokonaan ja menettää itsensä ja näytelee jotain muuta?

Elää
vain kuin robotti, elää kuin taloudenhoitaja kotonaan. Ei olla mitään muuta kuin
äiti. Missä vaiheessa nainen voi menettää naiseutensa? Vai onko se vaan
vaistämätöntä kaikkien ruuhkavuosien aikana? Hyvässäkin suhteessa...

Tuntuu siltä että voisin kirjoittaa vaikka koko yön.. ja silti että en saa mitään viisasta nyt tähän ruudulle, ainakaan ilman kirjoitusvirheitä... Anteeksi sekava tekstini..   

...Tänään
oli vakava päivä. Surullinen päivä. Yksi sukulainen meni pois tänään...Hän oli
mulle lapsena kuin toinen mummo, ja joskus ihan pienenä luulinkin niin että hän oli mun toinen mummi, mutta vähän vanhemmiten ymmärsin että hän oli mun mummin mummo kaveri <3

Ja ne aina pelasi pasianssia.. Kaikki joulut, aina.

...Sekä jouluisin aina hymy suussa. Niin mä heidät muistan, ja haluan muistaa.

Hymyilettehän siellä jossain pilven
reunalla myös <3

                                                                Sari